Hurrikaani Frances
4. Syyskuuta 2004

Naputtelen tätä "raporttia" toiselta kämpältä. Frances on melkein pysähtynyt kökkimään Bahaman saarten ylle (liikkui 4 mailia tunnissa viime kuuleman mukaan), ja samalla arvioitu maihiniskeytymisen ajankohta on siirtynyt myöhäisemmäksi.

South Palmwayn kämppä on ollut tyhjillään vajaan vuorokauden verran, käytin pari päivää sen laittamiseen myrskyvalmiiksi. Alkoi tulla ihan inttifiilis kun ensin väänsi 20 tuntia hommia, sitten nukkui 3 tuntia ja väänsi 16 tuntia lisää. Viimeksi olin fyysisesti näin paskana vuosi sitten kertausharjoituksissa.

Francesin ennakoitu reitti

Naapurin isäntä lainasi ystävällisesti työkaluja, joilla sain vanerit Florida-huoneen ikkunoihin (jotka on pinta-alaltaan suurimmat ja osoittavat suoraan itäänpäin, eli merelle ja ovat näin siis kaikkein alttiimmat). Muista ikkunoista laskin myrskysuojat alas ja pihalta keräsin käytännössä kaiken roinan pois (niistä kun tulee kivoja ohjuksia 250 km/h tuulessa). Kun sain myöhään torstai-iltana (tai pe aamuyöstä) pari autollista rojua tänne Lake Clarke Gardensin kämpille niin otin unta palloon ja sitten aloin pistämään kuntoon tätä kämppää myrskyä varten.

Myös täällä ovat nuo Florida-huoneen ikkunat ilkeästi itäänpäin ja niihin ei oikein mitään suojausta saa (kun 4-kerroksisen kerrostalon 2. kerros ja sinne ei voi mitään itse asentaa), minkä lisäksi tässä on isot lasiovet Florida-huoneen ja muun huoneiston välillä (samaan suuntaan), jotka ei nekään ole oikein optimaaliset hurrikaania ajatellen.

Nyt on kaikki valmista, purin säilykkeet kaappeihin ja tyhjensin Florida-huoneen kaikesta kamasta (ettei ne sitten lennä päin noita lasiovia jos ko. huoneen ulkoikkunat pettää). Valmistelin turvahuoneen (safe room, niinkuin sanotaan) tonne komeroon, joka on keskellä kämppää ja jossa ei ole ikkunoita. Ruokaa (säilykkeitä) ja juomaa (juomavettä varmaan yli 40 litraa, myös parisenkymmentä litraa colaa) läskillä on nyt ainakin kahdeksi viikoksi.

Grilli, hiiliä ja sytytysnestettä löytyy, joilla saa lämmintä ruokaa mikäli sähköt on poikki pitkään. Charlesin jäljiltä joillakin alueilla ne oli katki useamman viikon. Myös kraanavettä on ainakin 40 litraa otettu talteen tuommoisiin muovisiin vesisäiliöihin, lähinnä sitä varten, että saa huuhdottua vessanpöntön. Charleyn jäljiltä nimittäin oli sähkön ohella myös juokseva vesi poikki useamman viikon.

Pattereita, laastareita, vitamiineja, särkylääkkeitä, pari radiota (jotka pelittää myös pattereilla), taskulamppu, kirjoja ja muuta sälää on tässä myöskin valmiina. Omasta puolesta ei ole enää juuri muuta tekemistä kuin seurata TV:stä tilannetta ja odottaa. Radioon vaihtaminen on edessä kun sähköt katkeaa (sanon kun, enkä jos, koska on todennäköistä, että ne lähtee vaikka ihan napakymppiosumaa ei tulisikaan).

Itse myrsky on onneksi hieman heikentynyt, mitä tuulennopeuksiin tulee. Luokituksessakin laski alempaan kategoriaan. Tosin meteorologit ennustavat, että se voi vielä voimistua (ja todennäköisesti tuleekin niin tekemään) ennen iskeytymistä maihin. Vaikutusalueeltaan Frances kuitenkin on iso, suunnilleen Texasin kokoinen (eli muutaman Suomen kokoinen). Asiantuntijat eivät kuitenkaan vielä tiedä minne myrskyn silmä sitten tulee iskemään, koska reitin ennustaminen on käynyt vaikeaksi Francesin etenemisnopeuden hidastuttua kävelyvauhtiin.

Francesin ennakoitu reitti

Tähän mennessä viimeisen viiden päivän aikana sen "todennäköisen osuman" kartio on ollut halki koko Floridan itärannikon niin, että läskin kotikunta Palm Beach County on ollut siinä keskellä. Koko ajan ollaan odotettu, että se kääntyisi pohjoiseen, mutta siellä on iso korkeanpaineen rintama, joka estää sitä nousemasta pohjoiseen, jonne suurin osa hurrikaaneista normaalisti kurvaa Golf-virtaa seuraten. Joten nyt näyttää siltä, että joka tapauksessa vaikutusalueella ollaan.

Reittiennuste on tosin tällä hetkellä tähän Palm Beach Countyn pohjoisnurkkaan ja/tai viereiseen Stewartiin, mikä on "riittävän kaukana" (muutamia kymmeniä maileja) siinä mielessä, että silloin ei tarvitse pelätä ikkunoiden poksahtavan sisään ja katon lähtevän pään päältä (no, tässä 2. kerroksessa on ne kaksi kerrosta tossa päällä, joten ei haittaa läskiä vaikka 4. kerroksen katto lähtisikin). Tosin nyt myrsky on onneksi menettänyt Bahaman päällä kökkiessään tehoaan (nyt laskenut kategoriaan 2, kun se oli aamulla vielä 4), kuten aiemmin mainitsinkin (tosin se voi voimistua uudelleen vielä ainakin 3 luokkaan).

Hurrikaani-luokan tuulet (yli 75 mailia tunnissa) ylettyvät 85 mailin päähän silmästä/keskustasta (joka oli n. 30 mailia halkaisijaltaan tuossa aamulla tai eilen, mutta on nyt vähän "hajonnut"), eli parhaassa tapauksessakin tuulta ja sadetta lienee luvasssa "ihan riittävästi". Palmwayn kämppäkin piti juuri sen "storm surgen", eli myrskyn mukanaan tuoman vedennousun, takia evakuoida. Ennustivat alunperin, että vesi voi nousta 3-6 metriä (ja se talohan on siis yhden tontin päässä veden rajasta) kun hurrikaani painaa tullessaan sitä vesimassaa rannikkoa kohti.

Onneksi se on (näillä näkymin) menossa pohjoisen puolelta ohi, nimittäin myrskyn reittiin nähden "oikealla puolella" on normaalisti ne pahimmat vedennousut. Sateita on luvassa reippaasti, mutta niitäkään ei ihan niin paljoa kuin alunperin, mikä on hyvä Palmwayn kämpän kannalta (hyvällä tsägällä ei kärsi tulvavaurioita). Sanovat, että Frances on "märkä" hurrikaani siinä missä Charley oli kuiva. Charley liikkui nopeasti, oli pinta-alaltaan paljon pienempi (ehkä puolet Francesista) ja ei tuonut paljoakaan sateita mukanaan. Frances taas saturoi Bahamaa paraikaa ja muutamia sen uloimpia "renkaita" on tänne rannikolle jo osunutkin, jotka toivat sateita mukanaan (täällä ei ole paljoakaan satanut).

Maihin osumisen ajankohta on vaihdellut koko ajan viimeiset pari päivää ja yhäkään ei mitään varmaa tietoa ole. Sekin kun riippuu kovasti siitä, että mistä kohdin se sitten tulee maihin (ja miten sen vauhti muuttuu jatkossa). Näillä näkymin se on paikallista aikaa lauantai-iltana (ehkä joskus kahdeksan aikaan illalla EST, su-aamuna kolmelta Suomen aikaa), mikäli se tulee maihin Palm Beachin kohdalla tai tästä tästä hieman pohjoiseen.

Ulkonaliikkumiskielto astui voimaan täksi yöksi (tai astuu vasta ensi yönä, en edes muista) koko Palm Beachin alueella. Olen tässä räpsinyt digikuvia jonkun verran (about sata), upin niistä valikoituja paloja nettiin jossain vaiheessa. Kuten jo sanoinkin, nyt tässä ei voi oikein muuta kuin odottaa. Jaksoin roudata tämän koneen tuolta Palmwayn kämpältä tänne Lake Clarke Gardensin kämpälle osittain sen takia, että kaikkia tärkeitä tiedostoja ei ole nettiin upittuna. Kerrankin jotain hyötyä modeemiyhteydestä: voin irkkailla ja seurata netistäkin tilannetta tässä odotellessa (niin kauan kun sähköt on päällä).

Myrskyn iskettyä puhelinlinjat, sähköt ja juokseva vesikin on oletettavasti poikki jonkun aikaa, joten meikusta ei sitten hetkeen kuulune mitään. Hyvällä tsägällä se voi olla vaan pari päivää tai vähemmänkin, paskalla nakilla toista viikkoa.

Nyt kello on piirun yli puolenyön (la), joten meikku hipsii pehkuihin. Aamusella mahdollisesti vielä jotain tilannekatsausta ilmoittelen..

Ps. allekirjoittaneen sijainti kartalla on sen suuren (Okeechobee) järven alareunan korkeudella, aivan itärannikolla (parisen mailia rannasta).


Linkkejä uutiseen liittyviin artikkeleihin: